Luonnostelun jälkeen alkoi varsinaisen viimeisteltävän suunnitelman työstö, jossa ehkä haastavinta oli kokonaisuuksien hallitseminen sekä toisaalta työn saattaminen visuaalisesti siihen muotoon, että se olisi helposti luettavissa aihetta vähemmän tuntevalle.
Harmiksemme työparini Eija sairastui heti luonnoksen palautuksen jälkeen ja jatkoin työn tekemistä yksin. Meillä meni Eijan kanssa työskentely niin hyvin yhteen, että olisi ollut hauskaa päästä jatkamaan työtä yhdessä, ja yhteinen pohdinta sekä kaverin tuki ovat tämän kaltaisissa töissä tärkeitä. Pyrin kuitenkin viemään työn osaltani loppuun, panostaen joihinkin osuuksiin toisia enemmän. Tätä työtä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, koska kohde oli niin laaja (verrattuna tähänastisiin harjoituksiin) ja koska hulevesijärjestelmät tuntuvat olevan sellainen kokonaisuus ettei yhtäkään osiota voi jättää suunnitelmasta pois ilman että muutkin osiot kärsivät.
Uudessa suunnitelmassa on tehty osittain suuriakin muutoksia, kuten vaihdettu laajoja materiaalipintoja kokonaan toisenlaisiksi sekä keskeisen viheralueen kokonaisvaltainen uudistaminen. Hulevesiratkaisujen toimimisesta käytännössä on edelleen hieman epävarma olo. Esimerkiksi kosteikkojen suunnittelu vaikuttaa teoriassa toimivalta ja kauniilta, mutta ilmeisesti ne eivät aina ole sitä käytännössä. Viherkattojen osalta sain inspiraatiota sekä tietynlaista varmuutta viherkattoseminaarista, jossa viherkattojen puolesta puhuttiin paljon. Olisi opettavaista päästä näkemään kokonaisuus, joka kattaisi hulevesisuunnitelman, tutustumisen käytännön rakentamiseen sekä lopuksi hulevesijärjestelmän toimintaan.
Kävin lukemassa kohteen rakentamisohjetta, jossa painotettiin muiden muassa alueen ilmeen luonnonmukaista säilyttämistä, puiden suojaamista sekä alkuperäiskasvien suosimista. Verrattuna tähän ohjeeseen, kohteen olemassa oleva suunnitteluratkaisu ei mielestäni noudata ohjetta kovin hyvin. Nykytilanteessa kohteessa on paljon istutettuja, ei-paikallisia kasveja sekä esimerkiksi leikattavia nurmipintoja. Voi olla, että näinkin suurten taloyhtiöiden käyttövaatimusten vuoksi piha-alueet on suunniteltu kestäviksi kovien materiaalien ja runsaan istutetun kasvillisuuden avulla. Olen kuvitellut sortuvani itse helposti liian rakennettujen ja jopa keinotekoisten suunnitelmien tekemiseen, mutta tässä tapauksessa pienillä muutoksilla nykytilanteesta voisi saada enemmän rakentamisohjetta vastaavan, luonnonmukaisemman viheralueen, jossa hulevesien paikallista käsittelyä olisi tehostettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti