keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Luonnoksesta suunnitelmaksi

Luonnostelun jälkeen alkoi varsinaisen viimeisteltävän suunnitelman työstö, jossa ehkä haastavinta oli kokonaisuuksien hallitseminen sekä toisaalta työn saattaminen visuaalisesti siihen muotoon, että se olisi helposti luettavissa aihetta vähemmän tuntevalle.
Harmiksemme työparini Eija sairastui heti luonnoksen palautuksen jälkeen ja jatkoin työn tekemistä yksin. Meillä meni Eijan kanssa työskentely niin hyvin yhteen, että olisi ollut hauskaa päästä jatkamaan työtä yhdessä, ja yhteinen pohdinta sekä kaverin tuki ovat tämän kaltaisissa töissä tärkeitä. Pyrin kuitenkin viemään työn osaltani loppuun, panostaen joihinkin osuuksiin toisia enemmän. Tätä työtä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, koska kohde oli niin laaja (verrattuna tähänastisiin harjoituksiin) ja koska hulevesijärjestelmät tuntuvat olevan sellainen kokonaisuus ettei yhtäkään osiota voi jättää suunnitelmasta pois ilman että muutkin osiot kärsivät.
Uudessa suunnitelmassa on tehty osittain suuriakin muutoksia, kuten vaihdettu laajoja materiaalipintoja kokonaan toisenlaisiksi sekä keskeisen viheralueen kokonaisvaltainen uudistaminen. Hulevesiratkaisujen toimimisesta käytännössä on edelleen hieman epävarma olo. Esimerkiksi kosteikkojen suunnittelu vaikuttaa teoriassa toimivalta ja kauniilta, mutta ilmeisesti ne eivät aina ole sitä käytännössä. Viherkattojen osalta sain inspiraatiota sekä tietynlaista varmuutta viherkattoseminaarista, jossa viherkattojen puolesta puhuttiin paljon. Olisi opettavaista päästä näkemään kokonaisuus, joka kattaisi hulevesisuunnitelman, tutustumisen käytännön rakentamiseen sekä lopuksi hulevesijärjestelmän toimintaan.
Kävin lukemassa kohteen rakentamisohjetta, jossa painotettiin muiden muassa alueen ilmeen luonnonmukaista säilyttämistä, puiden suojaamista sekä alkuperäiskasvien suosimista. Verrattuna tähän ohjeeseen, kohteen olemassa oleva suunnitteluratkaisu ei mielestäni noudata ohjetta kovin hyvin. Nykytilanteessa kohteessa on paljon istutettuja, ei-paikallisia kasveja sekä esimerkiksi leikattavia nurmipintoja. Voi olla, että näinkin suurten taloyhtiöiden käyttövaatimusten vuoksi piha-alueet on suunniteltu kestäviksi kovien materiaalien ja runsaan istutetun kasvillisuuden avulla. Olen kuvitellut sortuvani itse helposti liian rakennettujen ja  jopa keinotekoisten suunnitelmien tekemiseen, mutta tässä tapauksessa pienillä muutoksilla nykytilanteesta voisi saada enemmän rakentamisohjetta vastaavan, luonnonmukaisemman viheralueen, jossa hulevesien paikallista käsittelyä olisi tehostettu.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Ajatuksen tasolta luonnosvaiheeseen

Kurssin alkuvaiheessa varsinaisen kurssitehtävän eli hulevesisuunnitelman tehtävänanto oli hieman epäselvä. Tiedossamme oli suunnitelman teema sekä kohde, mutta ei harjoituksen sisältöä. Niinpä lähdimme Eijan kanssa ideoimaan melko mielikuvituksellisia ratkaisuja teemamme ympärille. Teemamme oli sosiaalinen kestävyys, jonka ympärille lähdimme kehittelemään alustavasti kollaasi-tyyppistä esitystapaa, jossa olisi muun muassa Helsingin Sanomista sekä internetistä poimittuja juttuja sosiaalisesta kestävyydestä sekä kohteeseen sopivasta viher- ja muusta rakentamisesta. Ajatuksenamme oli poimia mahdollisia ongelmia, toiveita ja mielipiteitä aiheeseen liittyen, ja miettiä näihin ratkaisuja tehtävämme kautta. Halusimme tehdä suunnittelukohteesta ja sen sosiaalisen kestävyyden teemasta innovatiivisen ottamalla tehtävään mukaan rohkeita näkökulmia ja ratkaisuja.
Olimme valinneet kahdesta kohdevaihtoehdosta Vantaan Kilterinmäen, koska koimme että kyseisessä kohteessa olisi enemmän potentiaalia teemamme kannalta, erityisesti laajan keskeisen viheralueen ja sitä ympäröivien asuinrakennusten myötä. Tehtävänannon varmistuessa sisällön hahmotteleminen selkeytyi ja se muuttui osaltamme ideoivasta teknisemmäksi. Pyrimme kuitenkin säilyttämään melko rohkean otteen koko suunnitteluprosessin ajan; halusimme kokeilla eri vaihtoehtoja, koska siihen olisi nyt hyvä mahdollisuus.
Saatuamme alkuperäisen suunnitelman auki AutoCADilla, olimme hetken aikaa pienessä paniikissa – miten ikinä saisimme poimittua tarvittavat tiedot selkeään muotoon sillisalaattia muistuttavasta lähes sekopäisestä neonviivojen sekamelskasta?! Luonnosvaiheeseen mennessä eniten aikaa kuluikin tarvittavien lähtökohtatietojen sekä suunnitelman havainnollistamisen parissa. Pitää todeta, että suunnitelman teko on ollut loistavaa harjoitusta samalla ison kohteen hahmottamisesta ja hallitsemisesta. Sekavilta vaikuttavien suunnitelmien lukeminen ei ensimmäisillä kerroilla ole kovin mukavaa, mutta sitäkin on harjoiteltava, koska tämän tyyppisiä suunnitelmia tulee varmasti vastaan jos mielii suunnittelijaksi. Työ on opettanut suunnitteluun liittyvien asioiden lisäksi kärsivällisyyttä.
Saimme luonnosvaiheeseen mukaan tärkeimpiä suunnittelemiamme elementtejä sekä sosiaalisen kestävyyden teeman, joskin luonnosvaihe ei vielä ollut kovin havainnollistava.
  

Maisuista asiantuntijoita hulevesistrategioiden laatimiseen

Ulla Loukkaanhuhdan luento päätti sopivasti verkkoluentojen sarjan, jossa on käsitelty hulevesiä pienten  eliöiden näkökulmasta lähtien aina globaalin veden kiertokulun mittakaavaan asti. Luennolla tuli hyvin esille itseäni kiinnostava aihe; miten hulevesien käsittelyä ratkotaan ja päätetään käytännön tasolla, ja miten me maisemasuunnittelijat voimme olla siinä mukana.
Kuten kurssin aikana on tullut jo useaan otteeseen esille, hulevedet ovat erittäin ajakohtainen ja pinnalla oleva teema. Loukkaanhuhdan mukaan Suomen kuntien hulevesistrategiat – ja ehkä jopa hulevesitietämys – ovat kovin eri tasoilla ja pääasiassa suurimmat kaupungit ovat pisimmällä omissa strategioissaan. Niin pöyristyttävältä kuin se tuntuukin, niin jotenkin osaan kuvitella, kuinka isossa osassa Suomen kuntia ei osata lainkaan ymmärtää hulevesien käsittelyn merkitystä, etenkin monihyötyajattelun näkökulmasta, jota tällä verkkoluennolla painotettiin. Monihyötyajattelu ottaa huomioon hulevesien käsittelyn ja sitä varten tehtävät ratkaisut monelta eri kannalta, kuten ympäristön, maiseman ja kasvillisuuden näkökulmasta. Monipuolisessa hulevesien lähestymistavassa otetaan huomioon mahdollisimman kattavasti eri seikat ja lähdetään selvittämään, millaisia ratkaisuja tehdään ja joudutaanko jossakin päätymään kompromisseihin.
Luentoa kuunnellessani sisälläni asustava, uransa alussa oleva maisemasuunnittelija heräsi jälleen eloon intoa puhkuen ja valmiina olemaan mukana vaikuttamassa kuntien hulevesistrategioihin. Ei riitä, että meillä valmistuvilla opiskelijoilla on teoriatiedot siitä, kuinka hienot hulevesisysteemit tulisi suunnitella, vaan meidän pitäisi osata työssämme perustella suunnittelemamme ratkaisut päättäjille ja rahoittajille, sekä toimia yhteistyössä aihetta sivuavien tahojen kanssa. Maisemasuunnittelijat voivat olla mitä parhaimpia asiantuntijoita osana hulevesiporukkaa ja tässä on loistava erikoistumisala, jolta ei varmastikaan työt tulevaisuudessa lopu. Hulevesiratkaisuista kerätään kiihtyvällä vauhdilla tietoa ja kokemuksia, joita voidaan jakaa sekä kehittää, ja jotka toimivat perustelumalleina kuntien toimijoille, joille hulevesiasiat ovat vieraampia.
Periaate, jonka mukaan hulevesien aiheuttaja ja tuottaja asetetaan vastuuseen hulevesien hallinnasta, on hyvä. Tosin tähän liittyen herää ajatus, kuinka hulevesien aiheutumista mitataan ja miten vastuu osoitetaan ja peritään. Uskoisin, että niin tähän kuin edellä oleviinkin strategioihin tuo apua erilaiset mallit; selvitykset, inventoinnit, teemakortit ja muut selventävät työkalut, joilla hulevesiaiheita voidaan esittää ja mitata.
Tässä vielä hieman pääaiheen vierestä, verkkoluennon osa-alueen innoittamana laitan linkin Espoon hulevesiohjelman sähköiseen versioon. Olen saanut viime aikoina erilaisilta hulevesiaiheisilta luennoilta sattumalta vinkkejä lähiseudun hulevesiratkaisuista, kuten viherkatoista kosteikoista. Onnekseni monet näistä ovat sattuneet olemaan lisäksi lähellä asuinaluettani Espoossa tai muissa paikoissa, joihin olen päässyt käymään. Uteliaana ihmisenä olen kierrellyt kohteita ja todennut, miten läheltä voi löytyä mielenkiintoisia ratkaisuja, jotka saattavat jäädä huomaamatta. Toisaalta, pöndeltä kotoisin olevana haikailen toisinaan niitä luonnonmukaisempia ja toimivampia ratkaisuja, joita harvaan asutuilta seuduilta vielä löytyy...

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ajankohtaisia ääri-ilmiöitä

Pientä ajankohtaista kevennystä, vaikka asia onkin vakava:

Olen seurannut vanhana varsinaissuomalaisena Salon ja samalla muiden eteläisen Suomen paikkakuntien tulvatilanteita, jotka ovat olleet lähipäivien uutisissa. Vaikuttaa siltä, että tulvat eivät ole enää vain Pohjanmaan murhe, ja että täälläkin on varauduttava jatkossa tulviin, ainakin jos "tulvabongareita" on uutisissa uskominen!

Seurasin maikkarin uutisia huvittuneena, kun ensin salolaisten ihmisten haastatteluissa tuli esiin, kuinka Salo voisi tehdä tulvista matkailuvaltin. Tämän jälkeen kaiken kukkuraksi haastateltiin miestä, joka oli ihan Tampereelta asti lähtenyt bongaamaan Salon tulvia jo toisena vuonna peräkkäin...

Viemäristä alas!

Oli mukava kuulla pitkän linjan ammattilaisen, Severi Anttosen, teknistä osaamista hulevesien käsittelystä. Vaikka hulevesiaihe on nyt pinnalla ja siihen liitetään helposti ihanat sadepuutarhat kosteikkoineen ja kasveineen, niin viemäröintejä ja tiukkoja laskelmia koroista sekä virtauksista ei voi sivuuttaa rakennetussa ympäristössä.
Hulevesistä puhuttaessa oli avartavaa lähteä pitkästä aikaa liikkeelle niinkin kaukaa, kuin vedestä elementtinä ja sen merkityksestä maapallolla. Mielenkiintoinen detaljitieto oli se, että Suomen vesistöissä on verrattaen vähän vettä, vaikka vesistöjä onkin määrällisesti paljon. Globaalista mittakaavasta katsottuna omassa elinpiirissä olevat vesistöt tuntuivat olemattoman pieniltä, ja mittakaavaero pientalotontin hulevesien määrän ja  Amazonin vesimäärän välillä tuntuu niin suurelta, että sitä on vaikea hahmottaa. Yhtä kaikki maailman vedet ovat yhtä suurta systeemiä, ja ajatus veden siirtymisestä varastointipaikasta toiseen auttaa hahmottamaan hulevesienkin käsittelyprosessia ja sen merkitystä.
Luennon aikana aloin mielessäni tarkkailemaan vesien kulkua erityisesti isosta mittakaavasta käsin, lähinnä eri maiden välillä. Esimerkiksi Euroopassa on niin paljon eri tyyppisiä maita ilmastoiltaan, pinnanmuodoiltaan, maaperältään ja muilta ominaisuuksiltaan, että hulevedet saavat eri merkityksiä ja mittasuhteita maantieteellisestä sijainnista riippuen. Kuluneen kevään jälkeen on vaikea uskoa Severin toteamusta, että Suomi on Euroopan vähäsateisin maa. Mielikuvaa Suomesta sateisena maana hämäävät muun muassa talvi sekä maamme runsaat vesistöt sekä vesivarastot, kuten suot. Meillä Suomessa on kaiken kaikkiaan melko helppo ja turvallinen tilanne, koska meillä on vesien varastointia luonnossa runsaasti, eikä toisaalta juurikaan säiden ääri-ilmiöitä. Pientalotontin mittakaavassa hulevesien käsittely on kuitenkin merkittävä asia, jota eivät turvaa pelkästään maanpinnan muodot tai maaperän varastointikyky.
Hulevesiä ymmärtääkseen pitää osata tarkkailla suurempaa kokonaisuutta sekä kurkistaa myös maanpinnan alle, jotta voidaan suunnitella imeytys- ja muita ratkaisuja. Severin kuivatustoimenpiteiden määritelmä oli hyvä; tarkoitus ei ole saada täysin kuivaksi, vaan säädellä alueen vesisuhteita siten, että käyttötarkoitus ja kasvuolosuhteet häiriintyvät mahdollisimman vähän. Vaikka tässä määritelmässä on osaltaan huomioitu luonnon olosuhteiden säilyminen, niin silti näitä ratkaisuja tehdään lähinnä ihmisten ehdoilla, vaikka juuri nämä toimenpiteet vaikuttavat valtavasti ympäristöön.
Maisemasuunnittelijalle yksi hyvä muistisääntö luennolta on se, kuinka kuivatusvesien purkupaikan korkeustaso määrittelee suunniteltavien tasojen kaltevuuden ja lattiatason tulisi olla 0,5 m tämän purkupaikan tason yläpuolella. Tätä periaatetta noudattaen ollaan jo melko pitkällä hulevesien suunnittelussa, etenkin rakennuksen kuivana pysymisen näkökulmasta. Vaikka luennon aiheen painopiste olikin enemmän teknisissä viemäröinneissä, niin niiden ohella olisin tuonut Severin esimerkkipihoihin enemmän hulevesien vaihtoehtoisia, paikallisia käsittelymalleja, joita olemme kurssilla opetelleet.
Aiheeseen liittyen; teimme toisella kurssilla harjoituksen pysäköintialueen suunnittelusta, johon halusimme ryhmäni kanssa kokeilla hulevesien käsittelyä tältä kurssilta poimittujen oppien mukaan. Kunnianhimoinen suunnitelmamme oli vähentää laajan pinnoitetun alueen hulevesien viemäröintiä merkittävästi käsittelemällä hulevesiä paikallisesti sen sijaan, että ne johdettaisiin kaikki suoraan viemäriin. Suunnitelman edetessä törmäsimme kohta kohdalta ongelmiin, kuten reunakiviin, pysäköintialueen saasteisiin ja istutusalueiden vähäisyyteen. Lopulta haettuamme neuvoja teknisten rakenteiden opettajaltamme, hän totesi, että kohteeseen ei voi suunnitella suuria muutoksia, jotka poikkeaisivat kunnan kaavoituksesta ja viemäröinnistä. Eli jos ymmärsin asian oikein, niin pysäköintialueharjoituksen tyyppisissä, suurehkoissa kohteissa olemassa olevat kaavat ja suunnitelmat määrittelevät pitkälti käytettävissä olevat vaihtoehdot. Lisäksi huomioon olisi pitänyt ottaa ympäröivien alueiden ratkaisut laajemmalta alueelta. Pystyimme lopulta vaikuttamaan osaltamme melko pienissä määrin hulevesien käsittelyyn esimerkiksi ohjaamalla vesiä osittain kasvillisuusalueille. Ilmeisesti pientalotonteilla käsittelyn mahdollisuudet ovat laajemmat, vaikkakin niissäkin vaikuttavat ympärillä oleva maasto sekä muut tontit ja niiden hulevesiratkaisut.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Inspiraatiota innostavalta luennolta

Aloitin oman hulevesiblogini kirjoittamisen kapeasta näkökulmasta, omalta tontilta. Nyt uskallan väittää, että näkökulmani on laajentunut tontilta vähintään kokonaisen asuinalueen kokoiseksi. Hulevedethän eivät ymmärrettävästi kosketa yksittäisiä tontteja kerrallaan, vaan aina alueita. Äärevien olosuhteiden lisääntyessä hulevesien verkostomainen käsittely on tärkeää. Vaikka jokaisella pienelläkin pihalla on merkitystä, niin ei riitä, että vain satunnaiset eko-ihmiset vaivautuvat imeyttämään pihoilleen kulkeutuvia vesiä. Kuten ensimmäisillä luennoilla tuli ilmi, ei myöskään riitä, että hulevesisysteemit rakennetaan pihalle, vaan niitä täytyy ylläpitää ja käsittelyä tulee jatkaa ja mahdollisesti kehittää vaihtuvien asukkaiden jälkeenkin.
Tommi Heinosen inspiroiva luento antoi valtavasti ideoita, rohkeutta ja varmuutta sisäiselle epävarmalle suunnittelijalleni! Ensinnäkin Tommi puki sanoiksi sen, minkä olen kokenut suunnitelmissa tärkeäksi, en ole vain osannut itsekään kuvailla sitä. Nimittäin suunnitelman tarina. Pidän siitä, että suunnitelma on kokonaisuus, joka lähtee liikkeelle esimerkiksi suunnittelualueen historiasta, jatkuu loogisena tarinana koko suunnitteluprosessin läpi ja päättyy vaikkapa alueen historiaa peilaavaan, nykyaikaiseen valmiiseen tuotokseen. Mielestäni ympäristö ja asuinpaikat ikäänkuin kertovat omaa tarinaansa, ja nyt sain rohkaisun ottaa nämä kokemani tarinat osaksi suunnittelua. Lisäksi tällaisen tarinan avulla suunnitelma on helpompi esitellä ja myydä asiakkaalle.
Oli mukava kuulla Tommin ajatus siitä, kuinka kaikkea rakennettavaa ympäristöä ei tarvitse, eikä kannata, vetää tasaiseksi ja sileäksi. Koen jollain tavalla sokeutuneeni mielikuvaan, että uuden rakennettavan ympäristön tulisi lähteä liikkeelle ”puhtaalta pöydältä” ja alusta. Tuntuu siltä, että tällaista rakentamista tehdään edelleenkin paljon, vaikka mielestäni olisi ehdottoman nykyaikaista, ekologista ja miellyttävää kaikessa rakentamisessa huomioida lähiympäristö kokonaisuudessaan. Luennolla mainuttu asuinalueen poimuilevien maastonmuotojen hyödyntäminen ja jopa korostaminen, vaikutti hyvältä.
Kaikkien upeiden esimerkkikohteiden ratkaisujen jälkeen minulle jäi mukava mielikuva siitä, kuinka saa ja kannattaa kokeilla omia perusteltuja ideoita hulevesisuunnittelussakin. Tommi kertoi, kuinka aivan kaikki ideat eivät aina mene läpi, mutta jos ei koskaan uskalla kokeilla ennakkoluulottomasti, ei mitää uutta voi syntyäkään!

Hulevedet näkyvät ja kuuluvat muuallakin

Pääsin katsomaan ja kuulemaan Viherpäiviä tällä viikolla Tampereella. Viheralan ammattilaisten luentojen innoittamana kirjoittelen päällimmäisiä mietteitäni, joita puheenvuorot herättivät. Nimittäin joka ikisen kuulemani luennoitsijan, olipa aiheena sitten kaavoitus tai kunta-alan muutokset, sivusivat jossain muodossa hulevesiä. Eniten hulevesistä puhuttiin ekologisen viherrakentamisen ja ilmastonmuutoksen vaikutusten yhteydessä, ja nämä puolestaan liittyvät läheisesti kuntien kaavoitukseen. Luennoitsijoiden viesteistä voi päätellä, että maisema- tai muun viheralan suunnittelijan olisi epärealistista kuvitella, että hulevedet ja niiden käsittelyn suunnitteleminen ei tulisi koskettamaan omaa suunnittelualaa – sellaista osa-aluetta ei varmastikaan alallamme enää ole, jota hulevedet eivät koskettaisi jossain muodossa.
Viherpäivillä, kuten lähestulkoon kaikilla kursseillammekin, puhuttiin myös siitä kuinka viheralueiden suunnittelijoiden tulee osata perustella ratkaisunsa päättäjille. Humoristisesti todettiin, että kun viheralueet saa tavalla tai toisella muutettua luvuiksi, niin jo alkaa päättäjiä kiinnostaa. Etenkin, jos luvut ovat hyvällä tavalla plus-merkkisiä. Tästä saan aasinsillan siihen, mikä on hulevesien kohdalla mietityttänyt itseäni: mitkä ovat hulevesien pitkän tähtäimen kokonaistaloudelliset kustannukset verrattuna viemärijärjestelmiin? Siihen voi olla vaikea antaa yksiselitteistä, absoluuttista vastausta, mutta jonkinlaista vertailua voidaan varmasti tehdä. Meitä selvästi kehotetaan ja opetetaan ottamaan huomioon hulevedet kaikessa suunnittelussa, mutta mikä mahtaisi olla kunnan painostuksen alla olevan vesien käsittelystä vastaavan henkilön mielipide?  Kustannusten lisäksi nämä ovat paljolti myös asennekysymyksiä, joita meidänkin suunnittelijoina tulisi ohjata toivottuun suuntaan.