Jos ensimmäisen hulevesiluennon jälkeen tuntui siltä, että aiheessa riittää sulattelemista, ja siihen astiset tiedonmuruset aiheesta olivat hajanaisia, niin nyt olen päässyt vaiheeseen, jossa lähestulkoon ahmin kaiken näkemäni ja kuulemani hulevesiä käsittelevän tiedon ja yritän innostuksissani ymmärtää sitä!
Verkkoluentojen ja kurssilaisten blogien lisäksi iltalukemisenani on menossa kirja Hulevedet rakennetussa viherympäristössä (Eskola, R. & Tahvonen, O.). Huomaan, että hulevesistä lukiessani usein päällimmäiseksi ajatuksekseni nousee lähes naiivi kysymys: ”Miten ja miksi rakennettujen ympäristöjen vesien käsittely on hoidettu niin onnettoman keinotekoisesti ja hankalasti?” Meillä Suomessa on kuitenkin verrattaen paljon lääniä mihin rakentaa ja valtavasti luontoa mistä ottaa mallia vesien käsittelyyn. Ilmeisesti rakennetuissa ympäristöissä ei olla lainkaan osattu ennakoida tulevia ongelmia, jotka nyt ilmenevät monimutkaisina sadevesijärjestelminä sekä kovilla pinnoilla virtaavina vesinä. Ennen kaupungistumista näitä ongelmia oli varmasti huomattavasti vähemmän, jos lainkaan.
Laajojen, tiiviisti rakennettujen pintojen lisäksi ongelmia syntyy äkillisistä sadevesien aiheuttamista ääri-ilmiöistä, joita ilmastonmuutos tulee lisäämään entisestään. Suomessa tällaisia ilmiöitä on toistaiseksi verrattaen vähän, mutta ennakoinnin pitää alkaa viimeistään nyt. Näen hulevesien järkevän käsittelyn mallien löytyvän luonnosta, jota jäljittelemällä voidaan hulevesiä käsitellä niin luonnonmukaisesti kuin se nykypäivänä on mahdollista. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta nimenomaan luonnonmukaiset käsittelytavat ovat parhaita keinoja. Luonnonmukaiset keinot eivät rakennettussa ympäristössä ole tietenkään täysin luonnollisia, mutta ne ovat tällä hetkellä parhaita ratkaisuja, joita keinotekoisesti voidaan hyödyntää. Näitä ratkaisuja voivat olla esimerkiksi verkkoluennoiltakin tutut sadepuutarha sekä erilaiset avoimet painanteet ja ojat.
Vaikka olemme Suomessa jälleen jälkijunassa myös hulevesien käsittelyssä, niin on ilahduttava huomata ympäriltä signaaleja, jotka kertovat ainakin osan kuntien ymmärtäneen hulevesien merkityksen; niin käsittelyn kuin ennakoinninkin osalta. Olisi mukava nähdä jo lähitulevaisuudessa meilläkin käytettävän viherkattoja yleisesti sekä hulevesien käsittelyä esimerkiksi Vantaan Illenpuiston kaltaisina hienoina kokonaisuuksina.
Blogin kirjoittamisen lomassa kymppiuutisten aiheesta herännyt ajatus: Voisiko hulevesien käsittelyyn tulla vastaavankaltaisia asetuksia, kuin nyt on meneillään jätevesien kanssa?